Sivut

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Hyvää Aleksis Kiven päivää!


Aleksis Kiven päivänä onkin hyvä muistella merkkimiestä vaikka oheisen linkin kautta.

http://opettajatv.yle.fi/aleksis_kivi 

Tai katsoa uutiskooste Jukolan veljesten elämästä täältä:
http://vimeo.com/46482135

tiistai 9. lokakuuta 2012

Parvelaa koukkuun!

Lukuvinkkejä Timo Parvelan kirjoihin

Parvelan lastenkirjoja lukee aikuinenkin mielellään. Kieli elää!



”Ansa oli viisas. Hän oli niin viisas, että ymmärsi, ettei viisaskaan voi kaikkea ymmärtää, ja se on viisautta se.”


”Vaan mitäpä noista rahoista. Kaikki vietiin, mutta onneksi ei viety yhtään enempää.”


”Välillä oli tietysti syötäväkin ja silloin Oiva metsästi heille ruokaa. Hän metsästi wc-ankkaa, lanttukukkoa, kuumaa koiraa, syntipukkia, linssiludetta, salonkileijonaa ja lukutoukkaa, mutta pääasiassa he söivät Ansan onkimia ahvenia.”







Ohessa käsittelyvinkkejä ja kieliherkkua Timo Parvelan kirjoista.
Linkki asiakirjaan "Parvelaa koukkuun"

 https://docs.google.com/file/d/0B56accnRATtJNEhwOHdWSmtOOFU/edit

torstai 23. elokuuta 2012

Nokkista Elävässä arkistossa


Ylen Elävä arkisto on oikea aarreaitta. Sieltä löytää vaikka apua nokkahuilun soittoon. 1970-luvulla  luokkatyöskentely  vaikutti varsin rauhalliselta...

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/nain_soitat_nokkahuilua_46316.html#media=46322

maanantai 13. elokuuta 2012

Taas se alkaa!

Opettajanuran 19. suunnittelupäivä takana ja lukujärjestys valmiina. Huomenna alkaa taas arkinen aherrus. 23 viidesluokkalaista odottaa...

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Toistokirjoitus


Tässä linkki kahteen Vimeo-palvelusta löytyvään lyhyeen animaation "Yövuoro" ja "Alma". Kertomuksen kaari ja yllättävä loppuratkaisu tekevät näistä lyhytanimaatioista hyvän motivaattorin kertomuksen kirjoittamisen pohjaksi. Kenenkään ei tarvitse itse keksiä mitään!

"Yövuoro" kertoo lepakosta, joka yövuoron jälkeen yrittää nukkua, mutta tulee häirityksi. Tässä linkki videoon "Yövuoro":
https://vimeo.com/16887200


"Alma" on kertomus erikoisesta nukkekaupasta. Tässä linkki videoon "Alma". (Soveltuu 5-6.lk)
https://vimeo.com/4749536

Materiaalipankki - Kirjoitustehtäviä tulevalle lukuvuodelle


Onko motivoivista kirjoitustehtävistä pulaa? Tekstilajipohjaisista kirjoitustehtävistä löytyy monipuolisia kirjoitusharjoituksia. Oheisesta materiaalipankista löytyy kirjoitustehtäviä seuraavista tekstilajeista: päiväkirja, kuvaus, kertomus, ohje, kirje, mielipidekirjoitus, hakemus, uutinen ja tietoteksti. 

Jokaisesta tekstilajista on genrepedagogiikan mukaisesti ensin esitelty tekstilajille tyypilliset ominaispiirteet. Jokaisesta tekstilajista (kertomusta lukuun ottamatta) löytyy myös malli- tai esimerkkiteksti, joka on pyritty luomaan neljäsluokkalaiselle sopivaksi. Lisäksi jokaisen tekstilajityypin alta löytyy esimerkkitehtäviä, joilla voi harjoituttaa oppilaita itse tuottamaan kutakin tekstilajia. Lisäksi materiaalipankista löytyy tekstilajityypeittäin räätälöidyt itsearviointilomakkeet. Näiden itsearviointien avulla oppilas voi vielä tarkistaa oman tekstinsä ja varmistua siitä, että oma teksti sisältää lajityypin ominaispiirteet.

Materiaalipankin löydät täältä https://docs.google.com/file/d/0B56accnRATtJMGVGUXBUdWI0TGc/edit

Ravintoketju


Tässä arkistojen aarteita edellisessä koulussani toteutetusta biologian projektista. Aiheena ravintoketju. Ähtärinrannan koulu 2003.

torstai 2. elokuuta 2012

Raamatun luomiskertomus


Uskonnon oppisisällöissä on paljon mediaprojekteihin soveltuvia, helposti osiin pilkottavia kokonaisuuksia, jotka sitten on hyvä koota yhtenäiseksi esitykseksi. Tässä kahden minuutin tiivistelmä Raamatun luomiskertomuksesta.


keskiviikko 1. elokuuta 2012

Mediavälineet

Vain renkejä, ei isäntiä!


Digitaalinen äänentallennin



Multimediatyöskentelyä varten kannattaa koululle hankkia pienikokoinen digitaalinen äänentallennin. Itse olen käyttänyt omaa tallenninta (Olympus LS-5), jonka loistava äänenlaatu riittää  musiikkiesitystenkin tallentamiseen. Tallennus tapahtuu SD-muistikortille ja tallennusmuodon voi valita PCM-, MP3- tai WMA-muodosta. Oppilasprojekteissa olen käyttänyt vähän tilaa vievää MP3-muotoa. Äänitiedostoja voi sitten muokata ja editoida nauhurin mukana tulevalla ohjelmistolla. Erittäin suositeltava hankinta!

Kyseinen malli maksaa n. 200€, mutta digitaalisen sanelukoneen saa halvimmillaan muutamalla kympillä.

Digivideokamera


Nykyiset digivideokamerat ovat kooltaan erittäin pieniä ja tallentavat korkealaatuista teräväpiirtokuvaa joko kameran sisäiseen muistiin tai erilliselle muistikortille. Tallennettujen tiedostojen löytäminen on helppoa, mikä helpottaa huomattavasti jälkikäsittelyä. Koosta kertoo se, että esimerkiksi koulumme Panasonic-kamera mahtuu takin taskuun ja painaa vain reilut 200g. Mainiosta kuvanlaadusta saa käsityksen esim. oheisesta linkistä luokkamme Toukolan uutistuutti-videoon. Hinnatkaan eivät enää ole este hankinnalle, kun 200-300 € saa jo kelpo välineen.

Kameran mukana tulee yleensä editointiohjelma. Videoiden editointiin on tarjolla useita hyviä ohjelmia, itse olen käyttänyt Macin mukana tulevaa iMovie-peruseditoria. Mac-käyttäjille siinä on helposti omaksuttava ohjelma, joka riittää peruskäyttöön mainiosti. PC- ja Linux-käyttäjille löytyy myös monia hyviä ohjelmia.

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Seitsemän veljestä uutiskoosteena - Toukolan uutistuutti 

Tekstilajipohjainen kirjoittaminen yhdessä mediakasvatuksen kanssa on tarjonnut uusia mahdollisuuksia kirjallisuuden opetukseen. Tästä esimerkkinä viime syksynä neljäsluokkalaisten kanssa toteutettu Seitsemän veljestä -projekti.

Erilaisia tekstilajeja opiskellessamme uutiseen perehdyimme perusteellisesti. Tutkimme yhdessä päivän uutisjuttuja netistä, pohdimme uutisen rakennetta ja harjoittelimme uutisen kirjoittamista. Uutisen kirjoittamisessa ohjeena oli: Mitä? Missä? Milloin? Kenelle? Miksi? Mitä vaikuttaa?

Tekstilajipohjaisen (genre) kirjoituksenopetuksen mukaan liikkeelle lähdettiin kaavalla, jossa tutustutaan tekstilajin piirteisiin ja tuntomerkkeihin keskustelemalla, siirrytään mallintamisen avulla omaan tuottamiseen, jossa aluksi opettaja yhdessä oppilaiden kanssa tekee esimerkkitekstin. Esimerkkiteksti näyttää oppilaille mitä tavoitellaan, ja tavoitetta kohti lähdetään ohjattusti / itsenäisesti kirjoittamaan.

Uutiset laadittiin parityönä selkokielisen kirjan pohjalta. Kaunokirjallinen teksti muutettiin uutistekstiksi ja lopuksi valmis teksti luettiin uutisankkurina kameralle.

Lisätietoa tästä uutisprojektista löytyy materiaalipankista.

Jukolan veljesten sauna palaa jouluyönä Impivaarassa.

Katso uutiskooste-video (Aleksis Kivi: 7 veljestä)Vimeo-palvelusta  tästä linkistä:

Toukolan uutistuutti (avautuu uuteen ikkunaan)



Mainosprojekti


Tutkimme neljäsluokkalaisten kanssa mainoksia ja logoja. Tarkastelimme auto- ja urheiluvälinemerkkien logoja, jotka oppilaat hyvin tunnistivat. Pohdimme mikä tekee logosta hyvän ja todettiin pelkistetyn logon toimivan hyvin.

Seuraava tehtävä olikin keksiä oma tuote, jolle suunniteltiin logo. Kun logot tulivat valmiiksi, alettiin miettiä omalle tuotteelle mainosta. Mainostekstejä muokattiin mahdollisimman ytimekkäiksi ja lopuksi äänitettiin mainos. Äänitiedosto liitettiin sitten kuvaan.